jo ensimmäisellä opintoviikolla jouduimme lääketieteen ja uskonnon törmäyskurssille. potilastapauksessa alaikäinen poika 15v (jehovan todistaja) kieltäytyy leukemian hoitoon aioitusta verensiirrosta. so, what to do? mieleen jäi ainakin kolme suurta kysymystä:

 

1. miksi verensiirtoa ei kyseinen uskonto hyväksy? pieni googletus paljastaa jo hyvin paljon: raamattuahan tulkitaan tunnetusti hyvinkin vapaasti, ja tässä tapauksessa se korostuu. en nyt lähde ruotimaan raamatun kohtia, jotka kieltävät veren syömisen. ehkä raamattua tässä tapauksessa pitäisi tulkita kuvaannollisesti eikä kirjaimellisesti. conclusionina: uskonnot aiheuttaa enemmän harmia kuin

hyötyä. pysyn kannassani edelleen. en kykene asettumaan heidän asemaansa. olen aikaisemminkin miettinyt mm. huivinkäytön kieltoa ruotsissa. mikä minä olisin sanomaan etteivät muslimit niitä saa käyttää? en minä kykene asettumaan heidän asemaansa. ehkä heidän olonsa ilman huivia on sama kuin suomalainen joutuisi kävelemään alasti kadulla. ei voi tietää. ei voi ymmärtää. ei voi tuomita.

 

2. mitä sanoo potilaslaki? lääkärin tulee määritellä alaikäisen henkinen taso ja kyky tehdä omaa hoitoa koskevia päätöksiä. ikärajoja ei ole. vanhemmat eivät voi kieltää alaikäisen hoitoa, jos hoidotta jättäminen on hengenvaarallista.

 

3. (ehkä tärkein) mitä lääkärin tulee tilanteessa tehdä? onko lääkärillä oikeutta painostaa ja suostutella nuorta potilasta? miten ihmeessä lääkärille voidaan antaa potilaslain takaama valta päättää lapsipotilaan henkisestä tilasta. miten tällainen määritys oikeasti tapahtuu? lääkäri taitaa olla yhä enenevässä määrin pelkkä tiennäyttäjä ja neuvonantaja, jota ei läheskään aina haluta uskoa tai ohjeitaan noudattaa. jokainen meistä päättää kuitenkin elämästään loppukädessä itse. surullista on vain, jos lapset joutuvat kärsimään vanhempiensa takia.

 

ei ahdista ei.. onneksi tätä ei ihan joka päivä lääkärin tarvitse miettiä.